Kokemuksia haukkupannasta

Carolin

Hei!

Meillä on käytössä haukunestopanta. Panta tuli oikeastaan hankituksi viime hädässä, sillä tunnelin päässä ei ole näkynyt valoa ja vihaiset naapurit uhkasivat. En ole ollut ”shokkipannoista” kovin innostunut, mutta minun täytyy todeta, että olen muuttamassa kantaani. Me käytämme tällä hetkellä pantaa kaikkein heikoimmalla impulssilla ja ilmeisesti ei synny tarvettakaan säätää sitä korkeammalle ohjelmalle. Monituntinen vinkuminen, ulvominen ja haukkuminen on vaihtunut hiljaiseen ja rauhalliseen koiraan, joka ei häiritse naapureita ja nukkuu rauhallisesti, kunnes kotiväki tulee kotiin. Vieläkin esiintyy jonkin verran ääntelyä, mutta erittäin vähän. Sen sijaan haukkuminen on loppunut täysin silloin, kun joku tulee ovesta sisään. Koska olemme vasta harjoittelun alussa, seuraan koiraa myös Skypen kautta. Palkitsen hyvän tuloksen sillä, että otan koiran seuraavana päivänä töihin mukaani. (ilman pantaa)

Toivon, että pian voi pannan pakata takaisin rasiaansa ja asettaa lopullisesti pöytälaatikkoon!

Saimme pantatoimituksen hyvin nopeasti, ja se pelasti meidät suuresta riidasta naapureiden kanssa. Pannan tilaaminen oli helppoa, nopeaa ja mukavaa, ja asiakaspalvelu on tähän saakka ollut kivaa ja avuliasta. Mukaan saatiin myös ns. ohjeet, jotka olivat hyvin ymmärrettävät ja selkeät.

Emme suinkaan yritä päästä ei-toivotusta haukunnasta, ulvomisesta ja vinkumisesta eroon vain pannan avulla, vaan käytämme myös muita keinoja ja palkitsemismenetelmiä.

Haukunestopanta d-mute

Silver

Haukunestopanta auttoi Antua hyvin nopeasti pääsemään liiasta haukkumisesta eroon. Muutaman päivän totuttelun jälkeen kytkimme kaulapannan päälle. Koira ymmärsi suhteellisen nopeasti, mitä se ei saa tehdä. Kauppias antoi hyödyllistä tietoa ja oli erittäin avulias. Uskallan suositella muillekin.

Haukkupanta d-mute small

Erle

Hei,

luulen, että tein oikean päätöksen, kun ostin koiralle haukunestopannan. Ennen pannan ostamista koira haukkui aina jokaista pihan ohi kulkevaa koiraa ja tietenkin postinjakajaa myös. Se louskutus muuttui yhä hullummaksi ja häiritsevämmäksi. Koska olin tuon pannan suhteen alkuun hieman epäileväinen, siirsin sen ostamista aina tuonnemmkasi. Kunnes lopulta päätin, että näin ei enää voi elää. Onneksi lähetys tuli erittäin nopeasti perille, muuten olisin vielä katunut, että teen väärin. Ensimmäiset kerrat seurasin miten koira reagoi.
Koira ymmärsi ensimmäisenä päivänä, että tietty haukunta ei ole sille enää sallittua. Alussa pidin pantaa koiralla joitakin tunteja päivässä. Kun se ryntäsin aidan luo alkaakseen haukkua, kielsin sitä. Ja kun se ei haukkunut ohi kulkevia koiria, kehuin sitä. Muutamassa viikossa oli hysteerisestä koirasta tullut rauhallinen koira. Tähän mennessä koira on oppinut, että yhden haukahduksen voi tehdä, välillähän pitää ajaa variksia puutarhasta tai viestiä itsestään ohi kulkevalle koiralle. Enää en pane sille haukunestopantaa kaulaan joka päivä, sillä siihen ei ole enää niin suurta tarvetta. En olisi uskonut, että 10-vuotiasta koiraa on mahdollista opettaa haukkumaan vähemmän niin pienellä vaivalla.

Parhain terveisin!
Erle